13/07/2023

Kesäkirppis löytöjä ja reissun päällä

 Pihakirppikset kuuluvat kesään. 

Kesän parhautta on pihakirpparit, ja yhä useammat järjestävätkin omalla pihallaan kirppistapahtumia, koska sen toteuttamiseen ei tarvitse mitään lupia. Kierrätys taas kunniaan ja näin tavarat, esineet ja vaatteet vaihtavat omistajaa kesämielellä. 

Pihakirppislöytöjä hyviä olenkin tehnyt viimeaikoina. Iltojen hämärtyessä meille laskeutuu tuttuun tapaan lyhdyt esille. Löysin kauniin ison lyhdyn valoilla. Varsinkin syksyllä on edukseen kuistilla, onneksi on vielä kesää jäljellä🌸

Luonnonmateriaali kranssit ovat aina minun mieleeni, ja juuri sopiva somiste kuistille heinäseivästikkaiden kaveriksi. 

 Korit ovat aina tarpeellisia ja näyttäviä kodin somisteita, niin sisällä kuin ulkonakin. Kuistille huovat pääsivät ruskeaan rottinkikoriin ja ovat käden ulottuvilla tarvittaessa. 






Kesässä kirppiksien lisäksi on autoajelu reissut mukavaa vaihtelua.  Tällä kertaa kohteena Kouvola. Minä joka silmäni nappaan näkemääni, niin tällä kertaa Kouvolassa istuskeltiin terassilla, olipa kauniit kukkaistutukset laatikoissa ja niin monen sorttiset väriloistot, jopa amppeli mansikoiden kera. Kaunista🌸








Unohtamatta näitä kesän iloja, oman maan potut...ihan parasta😊 




Otetaan kesänhetkistä kaikki irti💚


10/07/2023

Nämä ihanuudet - joka viikkoinen tapa!

 Tästähän on tullut oikein joka viikkoinen tapa kerätä näitä luonnon kukkia iloksi. Sopivat niin arkeen kuin juhlaankin kesäaikana.  Nämä kaikkien tuntemat " rakastaa, ei rakasta" kukat ovat kauniita. Päivänkakkarasta saa kauniita kukka-asetelmia muiden kukkien kanssa. Mutta pidän näistä näinkin ihan vain kimppuna. Ja muutenkin kukat piristävät ja luovat kodikkuutta. 

Jaahas käpyvarasto torni onkin puolillaan, joten käpyjenkin keräily on kesän puuhana. Käpytorni on entinen porevalaisin, joten kierrätys taas kunniaan ja sai uusio käyttötarkoituksen. Muutenkin kävyt ovat kauniita luonnonmateriaaleja sisustus somisteina. Talvella askarteluissa hyödyntäen, tehden vaikka käpykransseja. Asettelen niitä myös somisteeksi isoon pallon malliseen lasikulhoon. 







Kesänhetkiä viikkoosi🌼


07/07/2023

Hyvän mielen kesäkirppis/eläimet ja ihana kotiin tuominen muistoksi!

 Kerrassaan ihana päivä 💗

Kesän parhautta on kesäkirppiksen, ja voin kertoa sellaiset mistä todellakin jää se kesäfiilis, jota muistelen pitkään. 

Perinteisesti täällä käydään joka kesä, ajomatkaa meiltä noin puoli tuntia ajellen Kertteen kauniissa maalaismaisemissa. Ystävän kanssa teimme tänään retken tänne Jämsän Palsinassa olevaan Ihan Poukan Pihalla . 

Aukiolot näkyvät heidän sivuiltaan, suosittelen jos satut ajelemaan maisemissa. 

Joka ikinen kerta sydämeni sulaa, kun saa rapsuttaa ihania eläimiä. Pirkko possu, vois suloisuus ja hänen puolisonsa💓Kuin myös kaikki muutkin kanat, kalkkuna, lampaat, hanhet, koira ja puput. Ihana huomata kaikki eläimet elävät sulassa sovussa keskenään ja ovat perheen tärkeä osa elämään. 

Kirppis sijaitsee ihanassa aitassa, ja joka kerta löydän täältä kivan muiston kotiin tuliaisiksi. Paikkaa pitävä Jenni tekee itse näitä ihania oksista tehtyjä kurkilintuja. Minä joka arvostan suuresti luonnonmateriaaleja niin ostin muistoksi meille oman kurjen. Niin uusi tulokas tyytyväisenä paikkansa löysi meiltä. 












Kesäpäivistä iloiten🌸


05/07/2023

Tein itse ja säästin!

 Sadepäivänä viihdyn sisäpuuhissa ja tämän huoneen valkoiset sohvatyynyt näyttivät silmääni siltä, että tarvitsivat uutta kirkkaampaa ilmettä. Koska arvostan kierrätystä niin päädyin vaihtoehtoon, että hyödynnän valkoisen tarpeettoman verhon päällysmateriaaliksi. Verhokangas onkin sopivan napakkaa , joten sopiva hyödyntää kangas tuohon tarkoitukseen. Pitkän tauon jälkeen kaivoin ompelukoneen pölyyntymästä kaapista

. Joten tein itse ja säästin  - Ei aina tarvitse ostaa uusia!

Olipas mukavaa puuhaa, ja ompelukonekin suostui toimimaan mutkitta. Voin mainita meidän yhteistyö ei aina toimi sujuvasti. Olohuoneen sohvalle pitäisi tehdä samanmoinen tyyny päivitys.

Heinäkasvit pääsivät nyt vuorostaan somistamaan tämän huoneen pöytää, jotenkin sopivat huoneen harmoniaan.  Ihanat pionit pääsivät keittiön pöydän iloksi.  Kuin myös ystäväni tekemät makrameetyöt sopivat sointuvasti huoneen elämään. Taulut seinällä ovat Poster Storesta, niissäkin aiheena saman sävyiset luonnonaiheet. Seiniä koristaa myös tyttären tekemää taidetta. 

Maanantai sadepäivän illan hyödynsin puoleen yöhön asti C-more ohjelma tarjontaan,  katsoin kaikki Suomen kaunein koti- kesämökit jaksot. Ja miten olikin yöllä kaunis tuo valoputous-makramee, tuli lämminhenkinen tunnelma. 








Sadepäiviä hyödyntäen, mukavaa viikon jatkoa!


03/07/2023

Näitä ihanuuksia en voi vastustaa!

 Voi ihanuus nämä hurmaavat minut joka kesä kauneudellaan! Miten voikin olla noin kauniin muhkea ja kaiken lisäksi niin upean värinenkin. Lumoavat pionit kruunaavat niin arjen kuin juhlankin, 

 Joka kesä enolta kerään näitä valtaisan kimpun, hänellä monen monta pionipuskaa, jotka joka kesä uskollisesti kukkivat. Sopivasti keräsinkin, kun sadetta tälle viikolle luvattu, niin sade ei pääse hakkaamaan kukkia.  Ensi keväänä haluan meillekin pionin taimia, täytyykin suunnitella sopiva paikka kaunottarille. 

Kesä on meillä aikaa, että puutarhan/luonnonkukat valtaavat meidän kodin. Pioneissa nuppusetkin aukeavat hyvin vaasissa. Näistä tulee sama fiilis, kun syreeneissä, tuoksu on jotenkin niin miedon miellyttävä. 








Kuistille kirpparilta löysin pikku tuoleja ja kalkkimaalasin valkoisella. Juuri kukkatasoksi sopivia. 



Kesäkukka terveisin🌸


01/07/2023

JOS jostain innostuu, niin näistä ainakin!

 Kesä on onnistumisen iloja!

Niin kesäkuu vaihtui heinäkuuhun...

Suomen suvi on aikaa, jolloin haluaa nauttia joka hetkestä, niin pienistä kuin isoistakin. Huomata puutarhan kasvun ihmeen, kukkien loiston, kesässä vietettyjä hetkiä, pikku retkiä, uimaan mulskahdukset, ihan mistä vaan mistä tule hyvä fiilis!

Viime vuonna luumupuu teki yhden luumun, mutta WAU! nyt se oksilla on  monen monta tulokasta, voit kuvitella miten hyvä mieli tulikin! Kuin myös tomaateissa on paljon raakileita ja uusia perunoita oman maan satoa jo syöty juhannuksena. Salaatit, tillit, persiljat ja chilit kasvavat hyvin. Viinimarjapuskiinkin tulee aika hyvin marjoja. Omenapuut tekevät jonkin verran satoa. 

Miten onkaan ihana oman maan satoa kerätä ruokaluun. Ja kattaa ulkona kesäisesti. Lettukestit ulkokatoksella ovat myös kesän parhautta.  Unohtamatta kalastus reissuja järvellä. Nautin veneessä  veden liplatuksesta, mikä parasta saada myös kalojakin.

Kesä on myös kesäpelejä, mies on loistava heittämään tikkaa, itselle tämä laji kaipaa harjaantumista. Täytyykin korona ja petangue-peli ottaa esille. Kesä on myös sähkömönkijä reissuja, viimeksi tehtiin retki pizzeriaan.

Nautitaan kesän hetkistä!




















Mikäs oli takana istua ja ihastella maisemia. Ja pizzatkin maistui hyville. Mihinköhän seuraavaksi suuntaamme ajelulle. Kesäretket ovat niin parasta!







Kesäisiä hetkiä viikonloppuusi💚
Täällä lauantai alkoi sateen merkeissä, ilma raikastui ja luonto kiittää!