Kaikki ollaan kotiuduttu!
Se mikä muutossa oli tärkeää, että Köpi kissa tutustui rauhassa ja kotiutui. Aluksi kaikki oli kissalle jännää, kun kesää täällä vietimme lyhyissä jaksoissa. Mutta nyt Köpi on kuin kotonaan.
Ikkunoista näkee pitkälle ja tutkailee tarkasti peltojen elämää. Avattavissa ikkunoissa on ulkopuolella verkot, niin ei utelias kissa ainakaan tipahda ikkunoista. Köpin lempi puuhaa on ehdottomasti seurata telkusta luonto-ohjelmia ja sopiva ohjelma eilen sattuikin tulemaan.
Valtaisa kultakalamme saatiin tänne tuotua turvallisesti ja nauttii vielä syreenipuskan alla ulkoakvaariossa. Tykkää kovasti, kun sade ropisee. Syksyllä siirrämme taas sisä akvaarioon.
Muutenkin tälläistä muuttoa oli helppo tehdä vähitellen. Minä joka halusin kaikki esineet ym.suoraan paikoilleen mitä tuotiin vähitellen. Talohan oli täysin kalustettu, mutta hyvin kaikki sulautuivat paikalleen niin omat kuin talossa olevat.
Sekin oli itselle tärkeää, että entinen kotimme jäi perheen pariin.
Mukavia ajatuksia viikkoosi💗
〰 〰 〰





Anteeksi olen pudonnut "kelkasta" syy on tietysti minun kun olen pitänyt niin kauan blogipaussia. . Oletteko muuttaneet?
VastaaPoistaHeissan juu edelliseen postaukseen kerroinkin asiasta.
PoistaPaluu juurille lapsuuskotiin❤️