25/02/2026

Paluu luovuuden äärelle

 

Luovuuden iloa monella muotoa

- Monenlaista mielenkiintoista puuhastelua -

On kulunutkin tovi siitä, kun viimeksi levitin askartelutarvikkeet pöydälle. Nyt olikin hyvä syy näihin puuhiin, koska tarvitsimme ihanalle pikku prinsessalle kortin. Annoin itselleni luvan uppoutua paperin, liiman ja värien maailmaan. Arkipäivän sopivaa käsityöterapiaa. 

Hän sai korttiinsa vaaleanpunaista hemmottelua perhosten kera. 

Itse tehty kortti on ilo antaa ja saada. 

💗



Lapsenlapsella oli mummille toive, että voitko virkata sellaisia hypistelykuutioita. 
Totta kai niitähän valmistui monen värisiä. 
Mukavia puristella ja hypistellä, jotka ovat pumpulilla täytetty. 
Voisi vaikka virkata johonkin lenkin niin saa vaikka koulureppuun roikkumaan.


 Lapsenlapsen hyppysissä syntyy muuta kaunista. 
Hänen sormissaan hamahelmet löytävät paikkansa yksi kerrallaan ja alustalle nousee toinen toistaan kauniimpia kuvioita ja koristeita. Tällä kertaa valmistui monta kissa avaimenperää. Meillä lähes kaikissa avaimissa roikkuu hänen tekemä avaimenperä. 


Taitava 8v on tehnyt myös jääkaapin oveenkin niin komeita  kissoja isoja ja pienempiä. 




 
 Mukavia askareita viikkoosi!


8 kommenttia:

  1. Onpa hauskoja ja herttaisia luomuksia!
    Ihanat hypistelynopat 🧡💙
    Kun ei ole muita esineitä kuvassa
    ne voi kuvitella istuinrahien kokoisiksi 😀
    Lemmikki takaapäin nähtynä on erityisen söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oli kerrassaan mukavaa askaretta!
      Tiekkö ajattelin yksi päivä, kun meillä on kaksi mustaa kuution mallista isoa
      rottinkikoria, että jos virkkaisi niiden ympärille, niin tulisi kivat istumarahit.
      Mutta taitaa vielä jäädä aika homma niissä on kyllä.
      Minunkin lempi hamahelmi kisu on juuri sama...

      Poista
  2. Söpö kortti! Yhdessä tekeminen on kivaa. Hamat vievät mennessään. Meillä on virkatut pallot olleet pop. Niitä on heitelty ja vieritelty tunneleista. Olen miettinyt noita kuutioita, kun olen nähnyt sellaisia, jotka on tehty nk Rubikin kuutio väriksiksi. Sekin olisi aika hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Yhdessä puuhastelu on todella mukavaa.
      Juku olisikin muuten kiva sellainen Rubikin kuutio ja noppakuutio kuviot.
      Ei muuta, kun virkkuukoukku taas heilumaan.

      Poista
  3. Kaunis kortti ja kivat nuo hypistelykuutiot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli mukavaa askaretta yhdessä pikku apulaisen kanssa.

      Poista