Tammikuun kirppiskierros
Vuoden ensimmäinen kirppiskierros lähti käyntiin.
Vuosi alkoi valkoisen seinän järkkäilyllä, koska halusin itselle tärkeän muiston siirtää ylemmäksi, ettei se vain rappusilla kulkiessa pääse vahingossa putoamaan. Seinällä olevat aarteet suoranaisesti kuiskivat muistoja ja portaissa kulkiessani kantautuvat sopivasti silmiini ja näkyvät alakertaan asti korkealta.
Mukava tapaaminen syksyllä 2024 oli nähdä blogiystävä Stansta ja sain häneltä ihania esineitä tuunattavakseni. Yksi niistä oli tämä ihana peili jonka maalasin valkoiseksi ja leikkelin kontaktimuovista tähtösiä somisteeksi. Peili on kaunis ja nostin sen nyt ylemmäksi. Kiitos vielä💗 Aina kun katselen seinää, niin paljon ihania asioita tulee ajatuksiini.
Kirppiskierros tammikuussa-mitä tarttui mukaan?
Pääsääntöisesti etsin valkoiselle seinälle sopivaa taulua, mutta yksinkertaisesti tulin tyhjin käsin kirpparilta pois. JOTEN ensimmäinen kirppiskäynti olikin nolla ostoa.
Mutta sehän ei minun mieltäni haitannut, mitä tekee Päivi?
Hain kuistin seinältä aiemmin kirpparilta ostamani puisen kauniin sisustustaulun "My home is where. My💗is." ja asettelin sen seinälle. Muutenkin pientä uutta sommittelua seinälle.
Mukavia siirtoja ja paljon iloja!
Sisustus terveisin!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti