MINUT TUNTIEN MAALATAAN SOPIVAN VÄRISEKSI
Uusi maalipinta antaa uusia mahdollisuuksia ja saa esineen juurikin haluamaansa paikkaan esille. Luova helppo tapa!
Pöydällä oleva hedelmäkori tuntui pieneltä ja aiemmin kirjoitinkin, että ajatuksissa on maalata sopiva kori pöydälle c-vitamiini pommeille.
Syksy ja yleensäkin loppuvuosi on aikaa jolloin meillä tulee ostettua kaikista eniten hedelmiä. Ystävältä saama kaunis mustakori pääsi kuin pääsikin pöydälle. Mutta ei mustana vaan valkoisena.
Viikonlopun kunniaksi erilaiset hedelmät dippikastikkeella ovatkin oivallinen naposteltava illan leffahetkeen.
Aiemmin ostamani lasinen lokerikko lautanen onkin kätevä naposteluun. Tällä kertaa tarjolla viinirypäleitä, appelsiinia, banaania, päärynöitä ja omenia.
Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
ENNEN
Ihan kiva valkoisenakin, mutta musta väri loi kivasti kontrastia valkoisille pinnatuoleille ja verhoille.
VastaaPoistaTotta eka katselin mustaa versiota aikani ja kaunis on kyllä mustanakin. Mutta sitten se oma mieli päätti toisin. Mutta siitä hyvä, taas voi maalata jos mieli muuttuu...kätevää!
Poista