01/06/2025

Siitä se idea sitten lähti!

 

KUISTILLE HEMPEÄT VÄRIT

Niin kuin aina ideat puhkeavat kukkaan jostakin. Tällä kertaa rottinkituolia aiemmin ostaessani, mukana tuli kaunis vaaleanpunainen istuintyyny. Asetin kauniin kukkakuosisen tyynyn kuistin tuolille ja iski vaaleanpunainen hempeys!

Ja mars puutarhalle...

Miten tuntuikin taas niin ihanalta, kun ensimmäisen kerran kesällä astuu puutarhan ovesta sisälle, se valtava kukkameri oikein häikäisee silmiä.

 Paikallinen puutarha sijaitsee vankilan yhteydessä ja on monipuolinen puutarha, jolta lähiseudun asiakkaat saavat ostettua kesäkukat/vihannekset, joulun aikaa joulukukat ja osaava puutarhuri neuvoo kukkien ostossa. Jokaisen kukan kohdalla on vielä tiedot sopiiko millaiselle paikalle, kasvelusta ym. tarvittavasta tiedot.   Aurinkoisen paikan kukista tällä kertaa valitsin Pelargonian, petunian ja tähtisilmän. Aiemmin ostamani ruusu ja orvokki väreillään jäivät kuistille. Viikolla ostamaan loput kesäkukat.

Niin sai kuisti kertaheitolla kesän väriä ja hempeyttä osakseen. 

🌸













Aurinkoista kesäkuun alkua🌸


14 kommenttia:

  1. ihanan hempeitä värejä ja kukkia kuistillasi😍 Orvokit ovat myös minun suosikkeja ja niitä on joka vuosi saatava mökille. Välillä löytyy pihalta "harhailijoita" jotka ovat niin pieniä ja suloisia. Tuttu tunne; siitä se idea sitten lähti💗 Aurinkoista kesäkuun ensimmäistä sinullekin.🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸 kesäkukat tekevät kesän.
      Minulle myös niin tuttua "siitähän se ideä lähti", meinaa moni
      juttu/askare syntyy pienestä.
      Samoin auringon iloa kesäkuun alkuusi🌞

      Poista
  2. Kaunista on kuistillasi. Saman värisiä pelargoneja kuin minulla. Orvokkeja on minullakin vielä mökillä rappujen vieressä. Saa nähdä miten kauan ovat kauniita, ainakin vielä ovat. Ja sittenhän ne voi leikata alas ja kohta kukkivat taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸
      Ihastuin niin myös pelargonian väriin, niin täyteläisen
      hempeä.
      Täytyy kyllä tehdä orvokeille samoin, kun eivät enää
      kukoista.
      Mukavia hetkiä kesäkuun alkuusi🌞

      Poista
  3. Ihanaa, kun saan ihastella kesäkukkia "teidän toisten" blogeissa, kiitos! Aurinkoa alkaneeseen KESÄkuuhun! 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se kesäkuu saapui ja toivottavasti kesä tuntuu pitkältä,
      ettei mene hurahduksessa ohi.
      Samoin aurinkoista kesäkuun alkua!

      Poista
  4. Kaunista. Minä en uskalla puutarhalle enää mennä. Tulen ostohysteeriseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin totta, tiedän tuon tunteen. Viime puutarha reissulla ihastelin ja katselin,
      miten valtavasti kukkivaa kauneutta silmien edessä olikaan. Varmaan vartin yhdelläkin tasolla mietin minkä pelargonian valkkaan.

      Poista
  5. Pinkki plus valkoinen minut takuuvarmasti hurmaa 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva minunkin lemppari yhdistelmä!
      Hemmottelevan hyvä yhdistelmä...

      Poista