PAREMPI MYÖHÄÄN KUN EI MILLOINKAAN
Uskomatonta nyt se on totta! Kun keittiöremppa tehtiin vuosia vuosia sitten, jatkeeksi samalla valmistui veranta ja keittiöstä ovi kyseiseen tilaan. Silloin jo haaveilin kunpa veranta olisi lasitettu, niin syyssateet eivätkä talven lumisateet ole riesana, niin kaikki kalusteet saisivat jäädä vuodenaikojen vaihtelujen vuoksi paikalleen.
Köpi kissalle verkotettiin ulkoiluun veranta pari kuukautta sitten ja NYT se ihme tapahtui viikonloppuna veranta sai jo pitkälle sivulle lasituksen liukuavattavilla laseilla. Päätyseinä valmistuu pikkuhiljaa liukuovella altaanpatiolle. Onneksi on kotona oma remppamies näihinkin hommiin.
Sen arvaakin, että verannalla on tullut oleiltua ja aamulla ensimmäisenä kahvi kupposen nautin pöydän äärellä. Lasitettu veranta avaa todellakin monia mahdollisuuksia, joka toimii lisätilana moneen eri tarpeeseen vuodenajasta riippuen. Vaikka ikkunoiden pesu ei ole lempi puuhaani ja lasipinta-alaa siihen hommaan tuli kyllä huomattavasti lisää, niin en valita.
Köpi päivisin köllöttelee lasituksen vieressä ja katselee ulkoelämää. Veranta hankintoihin listalla on ainakin isompi matto.
Lasitus pidentää terassin käyttöä huomattavasti. Todella hienolta näyttää ja sinulla on käynyt samanlainen onni kuin minulla että on remonttimies omasta takaa :)
VastaaPoistaMukavaa kevään ja alkukesän aikaa sinne!
Kiitti avartui huomattavasti verannan käyttö😊
PoistaNo todellakin onni on omistaa oma remppamies, hyvä me!
Samoin mukavia alkukesän päiviä sinnekin!
Ihana paikka nyt missä nauttia aamukahvit, lasitettu terassi on käytännöllinen, kiva kun sait sen. Köpilläkin mukava kun pääsee seurailemaan luontoa.,😍🌞
VastaaPoistaKiitti kelistä huolimatta kahvi kupposen kanssa on
Poistamukava siirtyä nyt verannalle.
Ja Köpi kissa nauttii myös olostaan🥰
Onnittelut lasituksesta - ja omasta remppamiehestä! 😉
VastaaPoistaAurinkoa alkaneeseen viikkoon!
Kiitti🙂
PoistaJoo onni on kotiremppa/autonhuoltaja..meinaa yhdelläkään meillä
ei auto liikkuisi jos ei olisi oma autohuoltajakin.
Ja parasta myös nää remppahommatki, kun
hoituu samalla.
Samoin aurinkoa ja lämpöä viikkoosi🌞
Lasitus lisää huomattavasti terassin viihtyvyyttä etenkin keväästä ja syksystä. Varmasti nautinnollista juoda aamukavit uudistetulla ja viihtyisällä terassilla. 😊😊
VastaaPoistaKiitti🙂 todellakin nauttii nyt erilailla syys/talviajastakin.
PoistaNautitaan kesäniloista.
Mukavia puuhasteluja sinnekin🌸
Lasitus on tosi ihana juttu. Meille laitettiin lasitus vain kahdelle sivulle, mutta jo se toi paljon olomukavuutta terassiin. Mökkiterassilla on lasitus yhdellä sivustalla. Ollaan mietitty sinnekin lasitusta, mutta on vielä ajatuksen asteella. Tuuli järveltä on aika kylmää joinain aikoina.
VastaaPoistaKiitti totta lasitus tuo niin paljon mukavuutta ja
Poistamonipuolisempaa käyttöä vuodenaikojen mukaan.
Kyllä jo yhdelläkin sivulla auttaa paljon.
Oi kuinka kutsuva paikka!
VastaaPoistaMinähän ensin haaveilin parvekkeelleni lasitusta tänne muuttaessani, pääsisi nauttimaan siitä keväällä aiemmin ja syksyllä myöhään, pysyisi puhtaampanakin. Onneksi mulla ei ole rahaa siihen. Ja alakerrassa asuva pariskunta sanoi, että tähän taloon pitää periaatteessa laittaa samanlaiset lasitukset, ja se heidän lasitus ei aukea kuin sivusta, joten he elävät vähän kuin akvaariossa kesäkuumalla. Minä pidän kesällä yöllä parvekkeen oven ja keittiön ikkunan auki ja aamulla on kivan viileää. Asun toisessa kerroksessa, joten kukaan ei kävele yöllä sisään parvekkeen kautta.
Mulla on näköjään lörpöttelypäivä, sitä se kotiaresti teettää. Karkaan lenkille.
Kiitti😊 juu haluttiin myös ,että jokainen lasin saa sivuttain vetää auki jos tarvetta.
PoistaKeväällä ja syksyllä antaa täällä kyllä oleiluun enemmän lasitus.
Sinulla on ihanaa ,kun saa ovet auki ja nukkua yön. Toka kerros just hyvä, kukaan ei kipsuttele sisälle.
Heh täällä varmaa jänis, peura, kettu tai lintu tulisi sisälle jos ovet auki😂
Ihanaa livahda arestista hiukan lenkille.
Hitsin kylmä täällä, onneks ens viikolla lämpenee..
Lupsakkaa viikkoa sinne🌸