01/05/2024

Vihdoin ulkokatos kevät kuosiin!

 Aurinkoista toukokuun alkua!

Kevät aika houkuttelee ulkona oleiluun ja puuhasteluun. Vihdoin nämä kelit antoivat siihen taas mahdollisuuden.  Kiva sisustaa ja laitella ulkotilat kevät/kesä kuosiin.  Ulkokatos on suojaisa oleskelupaikka ruokailuun ja muuten vaan oleiluun. Mukava istua auringonpaahteelta ja sateen ropinalta suojassa. Nyt periaatteeni on täälläkin vähemmän on enemmän, niin hyvin pelkistetysti mennään. 

Villiviini köynnöksien siistimisen oli ensimmäinen työ kevät askareissa. On rönsynnyt liikaa koko katoksen ympärille. Jotenkin kaipasin valoisuuttaa, kaunishan köynnös oli kokonaan vihreyden ympäröimänäkin, mutta ampiais ongelma alkoi olemaan viimekesänä ja kirvoja tuli lehtiin. Nyt jätin yhden koko sivun ja toiselle sivulle puoleen väliin köynnöstä, on sopivan suojainen edelleenkin ja valoisuutta sai lisää. 

Lasitettu pöydän pinta on helppo pitää pyyhkimällä puhtaana, en tällä kertaa laittanut edes pöytätabletteja pöydälle. Pitsinen vahakangas on käytännöllinen ulkopöydille ja varsinkin lasilevyn alle. Lauta sopiva somiste kukkakannun ja muiden purkkien alla. Vapun kunniaksi serpentiiniä juhlan kunniaksi. Istumatasoille taljat ja tyynyt ovat helppo valinta.  Heinäsomiste antaa alkukevään vihreyden. Keltainen kannu sai somisteeksi kevään ensimmäisen orvokin. Nyt sitten odotellaan vihreyttä villiviinin lehdille.

 Savustamme kalaa useasti, joko katoksella olevalla sähkösavustimella tai grilliin asetetulla savustuspöntöllä. Vappu on aikaa jolloin ulkona ruokaillaan savustetaan myös kalaa ja grillataan. Jääkaappiin kesäjuomat valmiiksi. On aika jolloin tulee varsinainen kevät avatuksi ja toivon mukaan kelitkin pysyvät  lämpöisempinä jatkossa.








Kirpparilöytönä kätevä kori toimii hyvänä apuna, astioiden ja ruokien kuskaamiseen.


Mukavaa vappu puuhaa onkin ollut, vietetty synttäreitä, grillattu, ulkoiltu aurinkoisessa säässä. Osallistuttiin tänään myös perinteiseen Keurusselän ympäriajoon lapsosten kanssa ja totta kai juhlan mukaisin varustuksin. 





Aurinkoista vapunpäivää🎈


16 kommenttia:

  1. "Munkin" puolesta mukavaa Wappua... arvaa, minä jo innoissani kurkkaamaan Keurusselän ympäriajoa.... luulin, että fillarilla?! Hih.. Googgelointini alkoi kyllä kiinnostaa, mikä noista vesistöistä on Keurusselkä? Kun löysin vain Koninselkää, Lapin- ja Juurikkasalmea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä aurinko on hellinyt tänään!
      Hei Keurusselkä on Keski-Suomessa Keuruulla ja Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistöön.
      Kaunista vesistö seutua!

      Poista
    2. Kiitos - tuota tietoa ei kyllä millään löytynyt netin ihmeellisestä maailmasta. Keurusselkä vei aina vain hotelliin.... itseasiassa isäni syntyi Keuruulla.
      Ihanan vetistä seutua - fillarein täytyy tulla sinne joskus ajan kanssa tutkimaan rannat ja polkaistavat metsäpolut. Hauska tuo Wappuperinne!! Kuinka paljon autokierroksella kertyi kilometrejä?

      Poista
    3. Juu hotelli löytyy myös😊
      Tervetuloa tännepäin. Nähdään kun maisemiin tulette🥰

      Poista
    4. Oho kirj.lähti ennen aikojaan😂
      Kyllä jotain 100km kertyy sellanen nopea arvio.

      Poista
  2. Kutsuvan näköinen terassi.
    Mukavaa vapunpäivän iltaa. 🎈🎈🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💛 kyllä näistä aurinko keleistä ollaan nautittu.
      Mukavia hetkiä sinullekkin toukokuun alkuusi...

      Poista
  3. Viihtyisän näköinen katos! Hauska vappuperinne siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja on kyllä ollut kerrassaan upea ilmakin.
      Paljon oli autoja niin vanhoja kuin uusiakin osallistumassa
      tänä vuonna ajo tapahtumaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa toukokuun alkua auringon kera💛

      Poista
  5. Minäkin luulin ensin että fillareilla ajo tehtiin 😀 .
    Me vietimme vapun pihahommissa ja söimne myös nieriää ja hyvää oli .
    Meillä on vielä lasitus siivoamatta vaikka siellä jo olemme syöneet .
    Viihtyisältä teillä näyttää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nieriää, en olekkaan koskaan maistanut. Varmasti olikin hyvää😋
      Oi, ihanuus se teidän lasiveranta on niin ihana.
      Aurinkoa loppuviikkoosi🌸

      Poista
  6. Sulla tuntuu jo paikat olevan kevät/kesäkunnossa. Meillä vielä kesken. Pienellä terassilla mökillä ollaan toki jo ruokailtu ja nautittu tuulettomasta (kerrankin) säästä. Isomman terassin pöytä ja tuolit vielä putsaamatta ja kukkapenkit rehottavat rikkaruohoista.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokailu ulkona on niin parasta talven jälkeen🥰
      Olisi nyt vaan jatkossa poutaa.
      Mukavia kevät puuhasteluita sinnekkin ja aurinkoa
      loppuviikkoosi🌸

      Poista
  7. Mutta nauttikaa aurinko ilmoista olemassa olevasta😊
    Kyllä tätä aikaa niin on odotettu ,että saa siirtyä ulkotiloihin.

    VastaaPoista