21/05/2023

Eräs aikakausi päättyi💙oli aika luopua!

 Joskus on aika luopua, kun siltä tuntuu. 

20 vuotta olemmekin kesät viettäneet joko mantereella tai saaressa. Viime aikoina saaressa harvemmin, koska kotonakin pääsee uimaan ja rannalta kalastamaan/veneilemään. 

Ikää kun tulee huomaa itsessä, että olen tullut mukavuuden haluiseksi. Niin nyt on saarimökki meidän tavaroista tyhjennetty ja uudet tulijat saapuvat viettämään sinne kesää. 

Nyt saan perehtyä pelkästään koti puutarhaan ja kodin sisutukseen. Jotenkin sellainen eräänlainen huokaus ja helpotus rantautui sieluuni, myös totta kai omanlainen haikeuskin. Laituri saapui kotirantaan. Pääsen kuitenkin laiturille istumaan, ihastelemaan järven sinisyyttä, ilta auringon väriloistoa, onkimaan kissalle kalaa tai vaikka mulahtamaan uimaankin. 

Jos mökityttää niin vuokramökkejä on suomi pullollaan, olemmekin jo loppu kesälle varannut vuokramökin viikonlopuksi. Ehkäpä tulee entisestään suomenkartta tutuksi, kun  mökki kaipuun tullessa voi vaikka mistäpäin varata mökin tarpeen tullen. 

Kiitollisin mielin laituri matkasi veneen vieressä halki järven kotirantaan. Lokki ystävämme olivat näköjään omat terveiset jo laituriin kirjoittaneetkin. 










Kesän hetkiä sunnuntaille ja alkavaan viikkoosi💙



17 kommenttia:

  1. Aikansa kutakin 🤗 Saaresta luopuminen on hautunut mielessä ja kun päätös on valmis, uskon tuon helpotuksen tunteen. Ja varmasti saat uusia kokemuksia tilalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Nyt on ihana täyttää uusilla kokemuksilla ja ajatuksilla puuttuva tila. Ehdin perehtyä kodin puutarhaan täysillä ja muutenkin koti asioihin.
      Nauttia kesästä täysillä!
      Aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  2. Samoin sinulle aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
    Niinhän sitä sanotaan, kun yksi ovi sulkeutuu seuraava avautuu! Kesällä varmasti vietämme myös kaupunkilomaakin.

    VastaaPoista
  3. Kun on ranta omassa kotipihassa, mitä muuta enää voisi enää (terveyden ja elossa pysymisen lisäksi) toivoakaan 🥰. Kiva, kun kävit blogissani, nyt löysin hyvin tänne luoksesi 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸
      Juurikin näin, nyt iloitaan näistä hetkistä.
      Kiva kun löysit tiesi tänne, ilo tutustua uusiin blogi ystäviin.
      Aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  4. Jos/kun omaa pihaa (ja vielä rantaakin, mahtavaa), voi kahden pihapiirin ylläpito olla aika uuvuttavaa. Meitsin ei tarvitse huolehtia edes siitä mökkipihasta (Appiukko hoitaa), mutta koen mökin jossain määrin rasitteeksi siltikin. Vuokramökkeily on asia erikseen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen ihan samaa mieltä, nyt saan vain perehtyä koti puutarhan
      ja sen ylläpitoon. Eräänlainen huokaus jotenkin laskeutui.
      Aurinkoista alkavaa viikkoa ja mukavia kesä puuhia sinulle!

      Poista
  5. Varmasti haikea luopua, mutta ettepä jää tyhjän päälle, kun on uima-allas ja ranta vieressä. Pääsette nauttimaan niistä 100 %-sesti.
    Hyvää alkanutta viikkoa - ja kaikkea hyvää muutenkin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos🌸 niinpä nyt tartutaan tähän hetkeen ja otetaan kesästä kaikki irti.
      Pääsee nyt kokonaisuudessa nauttimaan tästä mitä on.
      Näinhän sitä sanotaan aikansa kutakin!
      Aurinkoa viikkoosi😊 ja täällä sateen ropinoita aamussa.

      Poista
  6. On varmasti vaikeaa lopua ja samalla haikea,mutta nyt
    voi nauttia kesästä täysillä.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautin kesästä nyt täysillä joka hetkestä.
      Eräänlainen taakka poistui ja helpotus rantautui.
      Auringoniloa viikkoosi!

      Poista
  7. Vaikka luopuminen onkin haikeaa, oma ranta ja tuttu laituri varmaan vievät lähelle mökkifiilistä. Odotan innolla, milloin laitat tänne kuvia puutarhastasi. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä nyt nautitaan näistä hetkistä ja otetaan kesästä kaikki irti🌸
      Täytyykin kuvailla puutarha intoiluitani.
      Aurinkoa sinulle viikkoosi💛

      Poista
  8. Niinhän se on, kuten sananlaskussakin sanotaan, että "aika aikaansa kutakin.

    VastaaPoista