Proteiinia ja rouskuvaa raikkautta
Keittiö on monelle kodin sydän, mutta meillä nykyään tuntuu olevan kuin kokeellinen laboratorio. Mielenkiintoista kokeilla kaikkea uutta. Viimeinen villitys on kokeilla helppotekoista vähäkalorista ja proteiinipitoista leipää. Niinkin helpot raaka-aineet kun kaurahiutale, kananmuna ja juustoraaste sekoitetaan levitetään pellille ja uuniin. Leikataan paloiksi ja lopputuloksena on leipä, joka on terveellistä ja helppo tekoista.
Tee- ja kahvihetkiin, päälle vaikka suolakurkkua ja tomaattia.
Kolme ainesta sekoitetaan ja leivinpaperin päälle.
Jostain netin syövereistä löysin sattumoisin tämän ohjeen. Mutta itse pidin uunissa vain 20 minuuttia. (ehkä riittäisi 15 minuuttiakin)
Lopputulos rapea. Tulen itse tekemään kyllä jatkossakin. Olen yrittänyt löytää ns. "terveellisen" leivän. Koska syön todella vähän leipää, jos tässä muodossa tulisi tällaista kaurahiutale pohjaista syötyä enemmän.
Seuraavaksi leipasen perunarieskoja jäi sopivasti eilistä perunamuussiakin. Luulen, että se olisi myös leipä joka tulisi jatkoon myös.
Nyt kun vuosi on alkanut sporttisesti niin perehdyn myös ruokavalioon. Porkkanaraaste on saanut tervetulleen paluun aterioiden lisukkeeksi. Pussillisen porkkanoita raastan kannelliseen kulhoon ja on niin maittava lisuke ruokailuun kuin ruokailuun. Kuin myös kurkku -ja kaaliraaste. Omenaraaste antaa puuron päälle raikasta makua.
Viimeaikoina puurot ovat palanneet meille aamu/iltapaloihin.
Terveellistä helmikuun alkua.
Mutta pakkasen purevaa keliä on viikonloppu ja näköjään alkuviikkokin. Kylmää on ollut, tänä aamuna mittari näyttää hyytävät -31.
Onneksi mennään kevättä kohti!










