20/08/2025

Kätevästi koukkuihin roikkumaan


 MUKAVAA AJANVIETETTÄ 

Virkkaaminen on mukavaa ja tarve oli muutamalle korille eteisen naulakkoon. Ontelokude on koreihin juuri sopivan jämäkkää.  Alkaa olla taas aika, että iltaisin tulee villasukat vedettyä jalkoihin, niin tein muutaman korin naulakkoon mihin on kiva laittaa villasukkia ym. tarvittavia asusteita valmiiksi.  

Korit kätkevät tavarat kauniisti/käytännöllisesti ja auttavat pitämään kodin siistinä ja järjestyksessä.

Mies teki naulakon jossa monta koukkua, niin mahtuu kaikenlaista roikkumaan tarpeen tullen. 

 Pesin kaikki villasukat ja nyt osa niistä on valmiina koreissa kotiväelle ja vaikka vieraiden jalkaan. Kesän olen vipotellut kesähepenissä niin ihana syksyllä pukea villasukat ja lämpöisempää ylle. On aika järkätä vaatekaappi myös uuteen uskoon. 

Niin kesä siirtyy pikkuhiljaa tunnelmalliseen syksyyn ja on aika käsitöille, sisäpuuhasteluille ja kokkailuille.


 

Ja loppukesän/syksyn innostus puhkesi myös kivimaalauksiin ja apurina 8v lapsenlapsi. Mukavaa puuhaa yhdessä. Ja mikä hauskinta piilotella kiviä paikkakunnalle ja etsiä maastosta uusia.

FinStones on kiva harrastus jonka ideana on piristää muita uniikilla kivillä. Samoin yllättyä iloisesti, jos itse löytää kiven. Löydetyn kiven voi pitää itsellään, jättää paikoilleen tai piilottaa uuteen paikkaan. Hyvällä tuurilla kivi voi matkustaa pitkiä matkoja. Tarkempia kivien maalaus/lakkaus ohjeita löytyy esim:  FinStones Facebook ryhmästä. 


Mukavia puuhasteluja viikkoosi🌸


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti